PIK:n kalustolla päällikkönä lentäminen edellyttää kerhon jäsenyyttä. Kerhon vuosittainen teoriakurssi on kaikille avoin jäsenyydestä riippumatta. Toisaalta kerhon jäseneksi kannattaa liittyä, vaikka lupakirjan hankkiminen olisikin suunnitelmissasi vasta muutaman vuoden päästä. Järjestämme jäsenillemme ympäri vuoden ilmailullisia tapahtumia.

Jäsenyystyypit

PIK:iin voi pyrkiä varsinaiseksi jäseneksi jokainen Aalto-yliopistossa kirjoilla oleva opiskelija (tai jatko-opiskelija). Ulkojäseneksi voidaan hyväksyä myös Aalto-yliopiston henkilökuntaan kuuluva, Aallosta valmistunut, kerhon jäsenen ruokakuntaan kuuluva, kerhon hyväksi ansiokasta työtä tehnyt tai kahdelta kerholaiselta suosituksen saanut henkilö. Jäseneksi ottamisesta päättää kerhon johtokunta.

Jäsenmaksu

Jäsenmaksu on 35 €/vuosi (vuonna 2024), liittymismaksua ei ole. Jäsenille suositellaan myös jäsenyyttä Suomen Ilmailuliitto ry:ssä (SIL).

Ainaisjäsenyys

Valmistumisen jälkeen PIK:n varsinaisen jäsenen on mahdollista anoa ainaisjäsenyyttä, jolloin maksetaan ainaisjäsenmaksuna kertamaksuna (10*vuosijäsenmaksu).

Lisätietoja

Lisätietoja voit kysyä johtokunnan jäseniltä (ks. Yhteystiedot) tai sähköpostilla info(at)pik.fi

Suosittelemme myös kerhon sääntöihin tutustumista ennen kerhoon liittymistä. Säännöt löytyvät täältä.

Jäsenrekisterin tietosuojaselosteen voi lukea täältä.